Vuoden 2014 Laivakello-palkinnon saajan Sari Peltoniemen kirjoista olen aiemmin lukenut vain Gattonautin. Gattonautti ja muita arkisatuja on sekalainen kokoelma lyhyitä tarinoita eri aiheista. Kansikuvitus hämää, sillä Gattonautin tarinat ovat mainioita välipalalukemisia myös nuorille.
Kuulen kutsun metsänpeittoon kirjan kansi hämäsi itseäni. Muistan pyöritelleeni kirjaa käsissäni keväällä, mutta en vain innostunut lukemaan kirjaa silloin. Kansi vaikutti niin tylsältä ja oudolta. Kannen perusteella luulin päähenkilön olevan tyttö. Nytkin kirja jäi aluksi monen muun kirjan jalkoihin, mutta vihdoin sunnuntaina otin kirjan ulos aurinkoon ja aloin lukea.
Kuulen kutsun metsänpeittoon kertoo yläkoululaisesta Jounista, joka perinteisellä vaellusretkellä perheensä kanssa säikähtää metsässä salaperäistä naista, joka kutsuu häntä nimellä. Jounista metsäretket ovat ihan mukavia, mutta mieluummin hän nukkuisi sisällä ja tuntisi katon ja seinät ympärillään kuin levottoman taivaan hönkäilevän päänsä päällä. Jounin isä ja sisko Saara sen sijaan viihtyisivät paljaan taivaan alla vuoden ympäri.
Salaperäinen nainen vainoaa Jounia myös kotona Siisjoella. Nainen seisoo lähistöllä puuta halaillen ja kuiskaa Jounin nimen. Jouni panikoi, mutta onneksi pelastavaksi enkeliksi saapuu Matleena Romppainen. Matleenan isä on Jounin alakoulun opettaja, joka on suunnitellut ryhtyvänsä samaaniksi. Nuoret suuntaavatkin Romppaisen juttusille. Käy ilmi, että Jouni on saanut peräänsä hengen. Miksi niin on käynyt ja mitä se haluaa? Jounin pihalle ilmestyy huuhkaja kuin vartijaksi ja Jounin lähistöltä katoaa puita juurineen. Liittyvätkö kaikki nämä asiat toisiinsa? Selittyisikö metsänpeitto ja henget Jounin äidin saamelaisuudella?
Sari Peltoniemi on kirjoittanut nopealukuisen kirjan, jossa on mukavasti yhdistetty saamelaista kansanperinnettä ja normaalia nuorten elämää. Salaperäistä naista ja siitä seuraavien käänteiden lisäksi Kuulen kutsun metsänpeittoon on kirja nuoruudesta, ystävyydestä, tytöistä, bändihaaveista ja perheestä. Kirjaa voi pitää myös fantasia- ja jopa kauhukirjana. Pidin kirjassa erityisesti normaaleista kotioloista ja opettaja Romppainen oli hyvä tyyppi. Hengiltä suojautuminen vaatteita kääntämällä oli itselleni tuttua 13 lahjaa -kirjasta. Metsään katoaminen toi mieleen Perhosen varjon. Muistuiko teille mieleen muita kirjoja lukiessanne tätä kirjaa?
Tarina oli sen verran mielenkiintoinen ja jäi hieman kesken, että aion lukea jatko-osan, Haltijan poika, kesälomalla.
Pidän siitä että kotimaiset fantasiakirjailijat hyödyntävät kirjoissaan suomalaista kansanperinnettä ja Kalevalaa. Heti ei tule mieleen toista nuortenkirjaa, jossa kerrottaisiin saamelaisuudesta.
VastaaPoista