keskiviikko 4. toukokuuta 2016

Eleanor & Park


Rainbow Rowellin kirja Eleanor & Park on tarina ensirakkaudesta. Eräänä aamuna Park istuu vakipaikallaan miltei täpötäydessä koulubussissa, kun bussiin tulee uusi outo tyttö. Park ei todellakaan halua, että tyttö istuisi hänen viereensä, mutta lopulta hän heltyy päästämään tytön istumaan. Eipä Eleanorkaan ole innoissaan. Nyt hänen täytyy istua tuon idiootin vieressä kaikki koulumatkat. Pikkuhiljaa Elenor ja Park kuitenkin tutustuvat ja ihastuvat ja juttelevat innoissaan sarjakuvista ja musiikista.

Tarinalla on kuitenkin toinenkin puoli. Eleanor tulee köyhistä kotioloista ja hänen isäpuolensa on varsinainen tyranni. Niin kuin tässä ei olisi tarpeeksi, hieman pyöreää ja oudosti pukeutuvaa Eleanoria kiusataan koulussa.

Parkilla puolestaan on aina ollut vaikeuksia sopeutua kotikaupunkiinsa, vaikka hänet hyväksytäänkin joukkoon. Puoliksi korealaisena hän on erinäköinen kuin muut, ja hän on kiinnostunut ihan eri asioista kuin toiset pojat. Isänsä odotuksia Park ei pysty koskaan täyttämään.

Kirja on paikoitellen oikein mukavaa luettavaa, paikoitellen ahdistavaa. Lukiessa pelotti, miten tämä oikein päättyy. Voiko tämä päättyä hyvin? Luulisin että tämä kirja voisi kiinnostaa John Greenin lukijoita.

Kirja sijoittuu 1980-luvulle ja vilisee viittauksia tuon ajan (ja varhaisemmankin) populaarikulttuuriin.  Seuraavaksi tekisi mieli lainata jokin Alan Mooren sarjakuva tai ehkä kuunnella the Smithsiä.

Mitä piditte?




2 kommenttia:

  1. Mietin kovasti miksi tämä oli sijoitettu c-kasettien aikaan kun tarina oli niin iätön, että se olisi voinut olla tätä päivää. Liekö kirjailija purkanut omia traumojaan? Vai oliko vain tuntunut, ettei 2010-luvun teinit ole hanskassa vai mikä. No tarina toimi ja kyllähän tämä kuvaa ensirakkautta hienosti. Vanhalla jarrullakin tuli hempeä olo.

    VastaaPoista
  2. Jälleen kirja josta tykkäsin ilman erityistä syytä. Tosin en tykännyt yhtään Rainbown isäpuolesta, ihan kauhea oli. Loppu jäi vaivaamaan, kun asian pystyi (tietenkin) tulkitsemaan parillakin tavalla...

    VastaaPoista