keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Marraskuun kuukauden kirja: Kotitekoisen poikabändin alkeet


Taas vaihteeksi postaus jäi viime metreille. Perinteisenä tekosyynä työkiireet, mutta olisihan tämän verran ollut aikaa kun olisi oikeasti päättänyt tehdä homman ennen viime hetkeä.

Rene Kolppanen on tavallinen ja huomaamaton ysiluokkalainen Kiukaisissa. Hän on kulkenut läpi yläkoulun noudattaen isoveljensä neuvoa pysyä huomaamattomana ja tavallisena ja välttää kaikkea huomiota. Yläkoulu on edennyt ysiluokan kevääseen kun Renen päässä naksahtaa ja hän päättää, että huomaamattomuus saa luvan riittää. Rene houkuttelee kaverit vielä mukaan poikabändiinsä, vaikka kaikki ovat sitä mieltä, että Rene on mennyt aivan liian pitkälle, koska kukaan porukasta ei osaa a) laulaa eikä b) tanssia. Koeraita kuvataan kännykälle, mutta kun paikalle tulevat koulukaverit tanssitreeneihin ja pojat livistävät ulos, huomaavat he unohtaneensa kännykkänsä treenitilaan. Seuraavana päivänä koulussa kaikki ovat valmistautuneet nauramaan pojat pihalle, mutta Rene lyökin kovan kortin pöytään: Hän ilmoittaa, että heidän poikabändinsä pitää tiedotustilaisuuden lähiaikoina ja siihen saakka kaikki on vielä salaista, mutta tiedotustilaisuudessa hän lupaa jymyuutisia. 

Tainassa on se ilmeinen taso, jossa pojat joutuvat vastaamaan liian suurista lupauksista, mutta myös pinnan alla on paljon. Miksi Rene luopuu keskinkertaisuuden suomasta nimettömyydestään ja miten ihmisten kanssa oikein pitäisi toimia. Kiusaaminen, tykkääminen ja oman mielipiteen puolustaminen nousevat esille mukavasti vaivihkaa ja alun rennosti heitetty ja uskottava läppä saa vakavampia ja tummempia sävyjä. Homma toimi ja minun listallani tämä kirja nousi yhdeksi vuoden positiivisimmista yllättäjistä.

Oletko sinä lukenut vielä kuinka kotitekoinen poikabändi kasataan ja kuinka julkisuuden paineista selvitään?




Kotitekoisen poikabändin alkeet

4 kommenttia:

  1. Minäkin luin kirjan ja pidin kovasti. Se oli hauskin viime aikoina lukemani kirja, ja siitä jäi hyvä mieli (kaikesta huolimatta).

    VastaaPoista
  2. Luin kuin luinkin. Monelta suunnalta kuulin kehuja, joten pakkohan se oli napata käteen. Hauska muttei nolo. Asiaa mutta hauskasti ja ne alaviitteet :)

    VastaaPoista
  3. Veistisen käsikirjoittamaa tv-sarjaa Rakastuin mä luuseriin voi muuten lainata kirjastosta.

    VastaaPoista
  4. Minäkin luin kirjan. Tykkäsin kovasti. Nauroin monta kertaa ääneen ja kirjasta jäi hyvä mieli.

    VastaaPoista