keskiviikko 15. helmikuuta 2017

Tammikuun kuukauden kirja: Lumi

Tammikuun kuukauden kirjana oli Seita Vuorelan viimeiseksi jäänyt romaani Lumi. Kansainvälisestikin arvostettu Vuorela oli ehtinyt kirjoittaa teoksen lähes valmiiksi, ennen kuin hän menehtyi äkillisesti keväällä 2015. Kirjan viimeisteli Vuorelan toiveesta hänen läheinen ystävänsä ja kollegansa Vilja-Tuulia Huotarinen.

Lumi kertoo maahanmuuttajaperheen pyrkimyksistä kotiutua suomalaiseen yhteiskuntaan ja siitä, miten vaikeaa uuteen elämään sopeutuminen voi olla, kun taakse vanhaan kotimaahan on jäänyt läheisiä, paljon muistoja ja tuskallisia kokemuksia. Ja pystyykö kaikki muistot todella hautaamaan, kannattaako se edes?

Tarinan päähenkilöitä ovat Siamak ja Atisha. Siamak on 15-vuotias poika, joka on 6-vuotiaana muuttanut perheensä kanssa Teheranista Suomeen. Siamak on nimetty Iranissa sankarina kuolleen setänsä mukaan, ja siinä onkin haastetta, sillä Siamak haluaa myös olla sankari, ja kuollutta on hankala päihittää. Siamak haluaa unohtaa vanhat juurensa ja sopeutua Itä-Helsinkiin. Hän keskittyy pelaamaan jääkiekkoa ja olemaan kaveriporukassa samanlainen kuin muut.

"Pohjoisen maan pääkaupunki on mun koti, sen itäinen laita, jota me kutsutaan kavereiden kesken Lähi-Idäksi, vaikka on sillä muitakin nimiä, Exit Paradise ihan vain esimerkkinä. Siinä kiteytyy olennainen. Ei tämä mikään väkivaltainen slummi ole, mutta aina välillä silti joku putoaa luotiin. Sillä tavalla itäinen vyöhyke muistuttaa Teherania. Sen etikettiin kuuluu, että itseään täytyy  puolustaa" (Lumi s.18)

Siamakin elämä menee sekaisin, kun hänen perheensä ottaa hoiviinsa Teheranista kielletyn blogin pitämisen takia paenneen entisen naapurintytön Atishan. Atisha on vakaasti päättänyt saada kovan kuoren alle piiloutuneen Siamakin tunteet ja muistot esiin. Tarinaan kytkeytyy H.C. Andersenin satu Lumikuningatar, jossa pieni Gerda-tyttö pelastaa ystävänsä Kain lumen ja jään syövereistä. 

Lumi ei mielestäni ole ihan helppo kirja lukea, koska se on polveileva ja siinä yhdistellään monia kerronnan keinoja ja näkökulmia. Se on kuitenkin hieno kirja, jossa yhdistyy kiehtovasti realismi ja satujen maailma, ja siitä nauttivat varmasti sekä nuoret että aikuiset. Lumi jättää myös sopivasti tilaa lukijan mielikuvitukselle.

Lumi on saatavissa kirjana ja e-kirjana. Myös H.C. Andersenin Lumikuningatar-satu löytyy Kyyti-kirjastoista useammastakin kirjasta. Lumikuningatar löytyy myös DVD:nä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti