keskiviikko 10. elokuuta 2011

Syksyn uutuuksia

Syksy on kirjafaneille innostavaa aikaa, sillä monet uutuuskirjat ilmestyvät näihin aikoihin. Oma varausjononikin alkaa olla melkoisen pitkä, kun jatkuvasti bongailen uusia kiinnostavia kirjoja.
Tässä muutama poiminta syksyn lukulistaltani:

Kirjakaupassa kierrellessä silmiini osui Kiersten Whiten Paranormaali, joka ainakin takakantensa ja ensimmäisen sivun perusteella vaikutti mielenkiintoiselta. Kirja kertoo 16-vuotiaasta Eviestä, jonka työnä on yliluonnollisten olentojen kiinniottaminen.Evie vaikuttaisi kiinnostuneen yliluonnollisista olennoista työnsä ulkopuolellakin, sillä hänen exänsä on keiju ja uusi ihastus muodonmuuttaja. Kirjaa mainostetaan kansainvälisenä myyntimenestyksenä

Toinen odotettu uutuus on Maggie Stiefvaterin ihmissusi-trilogian päätösosa Ikuisuus, joka ilmestyy nyt syksyllä suomeksi. Kärsimättömänä ihmisenä aioin alunperin lukea sen englanniksi, mutta jäinpä sitten kuitenkin odottelemaan suomennoksen ilmestymistä. Pitäähän niihin pimeisiin syysiltoihinkin jotakin odotettavaa säästää. Jäämme siis jännityksellä odottamaan, miten Samin ja Gracen viimeisen osan sivuilla käy.

Varauslistaltani löytyy myös Lauren Oliverin Delirium-rakkaus on harhaa, joka kertoo tulevaisuuden yhteiskunnasta, jossa rakkaus on julistettu pandemiaan verrattavaksi sairaudeksi ja sen vaikutuksia pyritään eliminoimaan muun muassa kirurgisin keinoin. Kirjan päähenkilö Lena on nähnyt rakkauden tuhoisat vaikutukset lähipiirissään, ja aikoo tehdä kaikkensa tartunnan välttääkseen. Valitettavasti vastarintaliike ja siinä vaikuttava kapinallinen Alex aiheuttavat esteitä Lenan suunnitelmille. Kirjan esittelytekstin perusteella tästä tulee mieleen hieman Ally Condien Tarkoitettu, josta löytyy kirjavinkki täältä.

Aivan vastikään ilmestyi suomennettuna Charlaine Harrisin viides Sookie Stackhouse-romaani Verta sakeampaa. Kyseessähän on True Blood-televisiosarjan taustalla vaikuttava kirjasarja. Jos ei malta odotella kirjojen suomennoksia, niin kyseinen kirjasarja löytyy pääkirjastosta myös englanniksi. Suosittelen!

Mitäs te aiotte lukea syksyllä? Löytyykö vinkkejä?

1 kommentti:

  1. Ajattelin etsia Tiina Lehtinevan kirjoja. Sitten ehkä luen Sodan ja Rauhan loppuun, Muskettisoturitkin olisi tarkoitus lukaista. Ja pitää nyt kattoa, mitä sitten vielä :)

    VastaaPoista