keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Rick Riordan: seikkailuja, huumoria, mytologiaa ja maailmanloppu

Olen viettänyt viime ajat tiiviisti Rick Riordanin Egyptin mytologiasta kertovan Kanen aikakirjat-sarjan parissa, kun viimein pääsin yli kynnyksestäni lukea Riordanin "poikakirjoiksi" mieltämiäni teoksia. No, jos totta puhutaan, kirjoissa on hieman liian paljon seikkailua minun makuuni, sillä pitäisin välillä hieman rauhallisemmistakin kohtauksista, mutta varsin koukuttaviksi nuo kirjat ovat osoittautuneet. Taikoja, jumalia ja uhka maailmanlopusta, mitäpä sitä muuta seikkailukirja enää tarvitsee. Ja onhan kirjoissa romantiikkakin ihan vähän, varmaankin myönnytyksenä naispuolisille lukijoille. Aiemmin olen tutustunut Riordanilta vain Percy Jackson-sarjan aloittavaan Salamavarkaaseen, jonka luin läpi melkoisella pikalukemisella. Nyt Kanen aikakirjojen kakkososan lähestyessä uhkaavasti loppuaan taidan olla valmis antamaan Percy Jackson-kirjoille uuden mahdollisuuden. Ajattelinkin ottaa perjantain Jyväskylään suuntautuvalle työmatkalle mukaan Salamavarkaan äänikirjana, niin saan samalla jännittävää ajanvietettä järkyttävän pitkälle bussimatkalleni.
Parempi puoliskoni kertoi Riordanin kirjoista tulevan hänelle mieleen Harry Potter-kirjat, mutta itse en ihan niin ylistävään lausuntoon vielä yhdy. Joka tapauksessa Riordan osaa kirjoittaa hauskasti ja mukaansatempaavasti, ja hänen kirjojaan lukiessa saa sekä nauraa ääneen että pureskella jännittyneenä kynsiään henkeäsalpaavissa juonenkäänteissä. Niin ja jos olette nähneet sen Salamavaras-leffan, niin koettakaa deletoida se muististanne, elokuva nimittäin jää kauas kirjojen tasosta ja juonikin on muutettu aivan kummalliseksi.
Ovatko Riordanin kirjat tuttuja teille? Ainakin mutu-tuntumalta varsinkin yläkoululaiset tuntevat nämä kirjat melko hyvin ja ne näyttävät olevan lähes aina lainassa meiltä kirjastolta. Onneksi nuortenkirjoja saa kuitenkin varata ilmaiseksi, jos joku teistä haluaa päästä mukaan seikkailemaan muinaisten jumalten seurassa.

Tässä vielä linkki Punainen pyramidi-kirjasta tehtyyn arvosteluun. Oma arvioni Kanen aikakirjoista ilmestynee lähiaikoina www.kirjavinkit.fi-sivustolle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti