keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Nälkäpeli-elokuva

Nyt se on sitten nähty ja koettu! Nimittäin Nälkäpeli-elokuva, johon suhtauduin etukäteen pelonsekaisella innostuksella.Kirjathan perustuivat paljolti Katnissin ajatuksiin, ja kyynisessä mielessäni epäilin että leffasta tehdään aivoton toimintapläjäys, jossa kirjan alkuperäinen idea katoaa täysin. Näin ei kuitenkaan käynyt, sillä elokuva oli mielestäni varsin onnistunut ja näyttelijävalinnat erinomaisia. Erityisesti pidin Katnissin näyttelijästä, ja pormestarin hahmokin oli kaikessa kammottavuudessaan saatu onnistumaan hyvin. Erityisen kiitoksen elokuva saa minulta siitä, että väkivaltaiset tapahtumat oli ujutettu juoneen ilman turhaa mässäilyä, oletettavasti siksi että ikäraja saatiin pidetty kahdessatoista vuodessa. Väkivallan nostaminen elokuvan keskiöön olisi vienyt tarinan kauas kirjasta.
Kaiken kaikkiaan Nälkäpeli olikin kiitettävästi toteutettu kirjafilmatisointi, vaikka pitääkin jälleen todeta että ei se kyllä alkuperäiselle kirjalle pärjää. En kyllä itse asiassa muista yhtäkään kirjafilmatisointia, joka mielestäni olisi ollut kirjaa parempi. Mutta olenkin ensisijaisesti kirjafriikki enkä elokuvafani, joten tulkintani ei välttämättä ole täysin objektiivinen.Omalla kohdallani onnistuneesta elokuvakokemuksesta kertoo usein se, saako elokuva minut itkemään. Nälkäpeli sai. Arvaako joku missä kohtauksessa? (p.s. Sama kohtaus itketti minua ja varmasti myös monia muita kirjassakin)
Mitä mieltä te olette olleet Nälkäpeli-elokuvasta? Huono vai hyvä? Entä olitteko lukeneet kirjat ensin? Itse jäin miettimään sitä, pysyikö katsoja juonessa mukana, jos kirjat eivät olleet tuttuja. Pysyittekö?

Jos lukijoissa on joku, jolle Nälkäpeli on vielä vieras ilmiö, niin kirjaan pääsee perehtymään selailemalla aiempia nälkäpeli-tunnisteella merkittyjä postauksiamme.Kirjan saaminen käsiinsä kirjastosta on tällä hetkellä hieman pidempi prosessi, sillä varausjonot ovat huimat, mutta rohkeasti vain jonon jatkoksi. Lisäksi kirjat ovat olleet monissa kirjakaupoissa tarjouksessa viime aikoina. Kaksi ensimmäistä osaahan on jo ilmestynyt pokkarina.

2 kommenttia:

  1. Kyllä minäkin itkin. Varmaan samassa kohtauksessa. En ole pitkään aikaan itkenyt leffassa, edellinen kerta lieni Brokeback Mountain tai Kuninkaan paluu. Oma kriteerini leffan onnistumiselle ei ole itkeminen eikä nauraminen, vaan se, voittavatko leffamässyt vai leffa! Jos popkornit ja karkit loppuvat kesken leffan, ei se jaksanut pitää mielenkiintoani yllä. Nälkäpeli pärjäsi tällä mittapuulla ihan ok.

    Minua mietityttää kanssa, miten paljon leffassa on järkeä, jos ei ole kirjaa lukenut. Sisäisen dialogin puuttumisen takia esimerkiksi Katnissin ja Peetan romanssin aito-feikki- asetelma jäänee aika epäselväksi, kun kirjassa sitä pohditaan paljonkin.

    Siskoani väkivallan hämärtäminen shaky cam- kuvaustekniikalla häiritsi paljonkin. Se oli ehkä liian tarkoituksenhakuista, juurikin ikärajan alentamisen vuoksi tehtyä. Onneksi leffa ei sentään ollut 3D - kohtauksista olisi tullut tosi sekavia!

    VastaaPoista
  2. Heh, minulla jäi suuri osa karkeista kotiin syötäväksi, joten leffa siis toimi tuollakin mittapuulla:)

    VastaaPoista