keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Kauhua syksyyn!



Koska olin tänä aamuna jostakin syystä jo ihan Halloween-tunnelmissa, päätin kirjoittaa vaihteeksi kauhukirjallisuudesta. Joko te olette askarrelleet kurpitsalyhdyt valmiiksi Halloweenia varten? Aihe nimittäin pysyy tuoreena mielessäni, kun kotikuistillani odottelee kesäinen kurpitsa lyhdyksi päätymistä. Lisäksi kauhu tietenkin sopii syksyn synkkiin sateisiin ja pimeisiin iltoihin erinomaisesti.

Viimeaikaisin kauhukirjani lienee Mats Strandbergin Piiri, jonka genren voisi määritellä urbaaniksi kauhufantasiaksi. Kirja kertoo ruotsalaisen pikkukaupungin Engelsforsin lukiosta, jossa alkaa tapahtua kauheita. Syyslukukauden alussa eräs koulun oppilaista löytyy kuolleena vessasta, ja kaikki uskovat hänen tehneen itsemurhan. Kuten kenties saatatte arvata, tästä ei kuitenkaan ole kyse, vaan pahuus on saapunut Engelsforsiin. Tämän saavat huomata kuusi koulun oppilasta, joiden kohtaloksi tämän pahuuden pysäyttäminen osuu...Hurjan mukaansatempaava kirja, joka aloittaa kolmiosaisen sarjan. Tätä huvia on siis luvassa lisääkin!



Luin äskettäin myös Becca Fitzpatrickin Langennut enkeli-sarjan viimeisimmän osan Hiljaisuus, ja sain havaita sarjan ottaneen taas ison harppauksen kauhukirjallisuuden suuntaan. Sarja tuntui alkavan perinteisenä paranormaalina romantiikkana, mutta nykyään se kuuluu mielestäni enemmän kauhufantasiaan. Näiden kirjojen paranormaalit olennot eivät ole twilightin tapaan kesytettyjä, eikä aina ole ihan helppo tietää kuka on pahis ja kuka hyvis. Suosittelen sarjaa lämpimästi, jos hieman erilaiset paranormaalit olennot kiinnostavat.


Lisäksi löysin tänä aamuna uutuuskirjoistamme Harlan Cobenin Pakopaikka-kirjan, joka ainakin takakantensa perusteella lukeutuu kauhugenreen. Kirja kertoo teini-ikäisestä Mickeystä, jonka isä kuolee auto-onnettomuudessa ja äiti parantelee huumeriippuvuuttaan vieroitushoidossa. Kaiken huipuksi Mickeyn tyttöystäväkin katoaa salaperäisesti ja pian alkaa näyttää ettei isäkään itse asiassa ole kuollut, vaan kenties kateissa tyttöystävän lailla - tai ainakin näin metsänreunan talonrähjässä asustava outo nainen Mickeylle kertoo.


Tässä lisäksi listattuna vielä muutama muu kauhuaiheinen nuorten aikuisten hyllystä löytyvä kirja:

Marcus Sedgwick, Miekkani laulaa. Kauhua ja vampyyreja 1600-luvulla.
Libba Bray, Kauhun ja kauneuden valtakunta. Historiallista kauhua sisäoppilaitoksessa.
Antti Halme, Tulileikit. Samanismia ja rinnakkaismaailmoja.
Seita Parkkola, Jalostamo. Tarina synneistä ja ongelmanuorista.
Mikael Niemi, Kirkon piru ja Verenimijät. Luokkaretki johdattaa päähenkilöt yliluonnollisten tapahtumien keskelle.
P.C. Cast, Yön talo-sarja. Vampyyreja ja maailmanlopun uhka.
Sara Shepard, Valehtelevat viettelijät-sarja. Tiedän mitä teit viime kesänä-tyylistä kauhua.

Kauhistuttavaa loppusyksyä! Vinkatkaa myös omia kauhusuosikkejanne.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti