maanantai 20. tammikuuta 2014

Kiinnostaisiko aikamatka?



Kuukauden kirjan teemasta innostuneena päätin katsoa, mitä muita aikamatkustukseen liittyviä nuortenkirjoja on tarjolla.



Tuoreinta aikamatkustukseen liittyvää nuorten kirjallisuutta on Alex Scarrow’n Time riders-sarja.
Time riders kertoo kolmesta nuoresta, joiden olisi pitänyt kuolla aikoja sitten onnettomuuksissa: Liamin vuonna 1912 Titanicin mukana, Maddyn vuonna 2010 lento-onnettomuudessa ja Salin vuonna 2026 tulipalossa. Juuri ennen kuolemaa salaperäinen mies saapui heidän luo, ojensi kätensä ja sanoi: ”Tartu käteeni.” 



Nuoret säilyttivät henkensä, mutta samalla heistä tehtiin aikamatkustus-agentteja. Agenttien tehtävänä on estää muita aikamatkustajia muuttamasta maapallon historian tapahtumia mutta työ ei suinkaan ole helppo. Ensimmäinen tehtävä vie agentit toisen maailmansodan aikaan seuraamaan natsien tuhotöitä.
Sarjasta on jo ilmestynyt kaksi osaa: Time riders sekä Time riders: Saalistajan aika. Myös jatkoa on vielä luvassa.



Marianne Curley: Muinainen taika
Kun Kate näkee Jarrodin, hän huomaa heti, että Jarrodilla on outoja voimia. Kaikesta huolimatta Kate ja Jarrod tuntevat vetoa toisiaan kohtaan. Jarrodin perhettä ovat aina piinanneet traagiset vastoinkäymiset, ja Kate oivaltaa, että kyseessä on vuosisatoja sitten langetettu kirous. Aluksi Jarrod pitää Katen puheita järjettöminä, mutta lopulta Kate saa Jarrodin avaamaan silmänsä totuudelle. Katen isoäidin avustuksella Kate ja Jarrod siirtyvät ajassa taaksepäin, kirouksen alkulähteille 1200-luvun Englantiin. Miten kaksi 2000-luvun nuorta selviää keskiajan maailmassa? Voivatko he murtaa kirouksen ja muuttaa tulevaisuuttaan?

Samalta kirjailijalta on ilmestynyt myös muita aikamatkustukseen liittyviä nuortenkirjoja. Nimetyt aloittaa trilogian, jonka toinen osa on nimeltään Pimeä, ja kolmas osa Avain.
Sarja kertoo Ethanista, joka on Nimetty: hän pystyy matkustamaan ajassa taaksepäin. Hänen tehtävänsä on suojella nykyisyyttä ja tulevaisuutta estämällä menneisyydessä toimivia kaaoksen voimia, jotka yrittävät purkaa historian ja estää sen oikean kulun. Mutta Ethan on myös tavallinen 16-vuotias koulupoika. Ethan on tottunut siihen, että hänen kaksoiselämänsä eri puolet eivät mitenkään liity toisiinsa, mutta nyt Ethanin täytyy ottaa itselleen oppilas luokkatoveristaan Isabelista. Vähitellen Ethan tajuaa, että elämät alkavat muutenkin sekoittua. Öisin Ethan herää kammottavaan painajaiseen, jossa nelivuotiaana todistaa isosiskonsa kuoleman. Voiko unella olla jotain tekemistä kaaoksen voimien kanssa? Myös ihmiset joihin hän on aina luottanut näyttävät muuttavan roolejaan. Keneen Ethan voi luottaa?

Mary Hoffmanin Stravaganza: Naamioiden kaupunki aloittaa 6-osaisen sarjan.Sarja kertoo nuorista, stravaganteista, joilla on kyky matkustaa Taliaan, renessanssin Italiaa muistuttavaan rinnakaismaailmaan. Siirtymisen mahdollistaa nukahtaminen amuletti kädessä. Stravaganttien ongelmana uudessa maailmassa on se, että ollessaan maailmassa, johon he eivät kuulu, heillä ei ole varjoa.



Bianca Turetskyn Muotimatkaaja Titanicin kannella yhdistelee mielenkiintoisesti muodin ja aikamatkailun. Vintagevaatteisiin rakastunut Louise nimittäin kokeilee salaperäisessä vintagekaupassa tyrmäävää iltapukua, ja päätyy Titanicin kannelle vuoteen 1912.

Kate Saundersin Lumottu lukukausi taas on modernia tyttökirjallisuutta. Vanhemmat lähettävät 12-vuotiaan Floran sisäoppilaitokseen. Junamatka uuteen kouluun viekin Floran 1930-luvulle ja sen aikaiseen tyttökouluun.

Alyson Noëlin Kuolemattomat-sarjan toisessa osassa Sininen kuu yliluonnollinen romantiikka saa lisävivahteita, kun päähenkilö Ever huomaa pystyvänsä sinisen kuun aikana liikkumaan ajassa taaksepäin. Pystyykö hän tämän avulla pelastamaan perheensä tai yhä heikommaksi käyvän Damienin?



Suomalaista aikamatkustuskirjallisuutta taas edustaa Sari Peltoniemen Suomu ja Hämärän renki. Suomussa päähenkilö Oona tempautuu Paasikiven aikaan. Kaikki ei kuitenkaan siltikään ole ihan kohdallaan…
Hämärän rengissä päähenkilönä on Suomussakin esiintynyt Kaarina. Kirja sijoittuu vaihtoehtotodellisuuteen, Suomeen, jolla on perin perin kummallinen historia takanaan. Hämärän renki on myös kaunis rakkaustarina.



Sokerina pohjalla esittelen vielä Tikittävä painajainen ja Luolamies Lontoossa-kirjat, joiden päähenkilöt ovat tuttuja suosituista Doctor Who-tv-sarjasta. Kirjojen lisäksi kirjastoissa on myös tarjolla itse tv-sarjankin ensimmäisen tuotantokausi.

Tokikaan tässä eivät ole kaikki aiheeseen liittyvät kirjat vielä. Marja koosti reilu vuosi sitten erittäin kattavan listanuutuuskirjoista. Siihen kannattaa palata taas. Useimmat niistä kirjoista nimittäin olivat sarjan aloituksia, jotka ovat nyt jo saaneet jatkoa.

2 kommenttia:

  1. Voisin suositella aikamatkustustarinoista vielä Eoin Colferin Salamurhaajan oppipoikaa, joka kirjailijan omien sanojen mukaan on kirjoitettu, koska hänestä keijuista kirjoittaminen alkoi tuntua lapselliselle, joten hän päätti siirtyä aikamatkustukseen. Tosin Eoin, joka oli haastateltavana Helsingin kirjamessuilla syksyllä, on mainio seuramies ja tarinaniskijä, joten lausunto taisi olla pelkkää pilkettä silmäkulmassa ;)

    VastaaPoista
  2. Minua harmittaa vieläkin, että Eoin Colferin vierailu kirjamessuilla jäi minulta näkemättä. Jo kirjojen perusteella hänet olisi hauska nähdä livenä.

    Salamurhaajan oppipoika saakin erityishuomion lukupiirissämme, sillä se valikoitui tämän kuun kirjaksi. Kirjoittelen lukukokemuksistani, kunhan saan kirjan luettua :)

    VastaaPoista