Mikä kolahti 30 vuotta sitten

Juhannus oli ja meni ja taas on aika kirjoittaa verkkolukupiiriin kirjoista.

Loppukesän aikana verkkolukupiirissä kirjoittajat esittelevät omia nuoruuden klassikkojaan ja aloitusvuoro on langennut minulle, joten tässä tulee kolme nuoruuteni kirjallista tähtihetkeä. Valitsin kirjat sillä perusteella mitä ensiksi hyllystä silmiini osui, joten tässä ei ole missään tapauksessa kolmea nuoruuteni parasta kirjaa, mutta taatusti kolme kirjaa/sarjaa, jotka jättivät lukijaansa vahvan muistijäljen.

Ensimmäisenä Edgar Rice Burroughsin Apinoiden Tarzan, joka oli ensimmäinen omistamani kirja. Tämän päivän tartsaneita ei voi katsella ilman suunnatonta myötähäpeää. Apinoiden kuningas oli toista maata. "Leveine hartioineen, kaunis pää ylväästi pystyssä ja kirkkaissa silmissä älykäs, elämänmyönteinen katse, häntä olisi hyvinkin voinut luulla aarniometsän sukupuuttoon kuolleeksi villien ja sotaisten ihmisten puolijumalaksi." Silti Tarzan kärsi itsetunto-ongelmista, koska apinoiden kasvattavamana hän piti itseään tolkuttoman rumana, koska hän oli karvaton ja häneltä puuttuivat mm. "...onnellisempien veljien valtavat huulet ja voimakkaat torahampaat." No olihan Burroughsin maailma tolkuttoman rasistinen. Mustien osana oli juosta karkuun kun Tarzan sanoi pöö ja taikausko, laiskuus ja typeryys olivat suoraan ihonväristä johtuvia ominaisuuksia, joten ei tätäkään voi enää lukea ilman hienoista myötähäpeää, mutta olihan se uljasta lukea juuri ja juuri itseään vanhemmasta nuorukaisesta joka kukisti niin leijonan kuin gorillan vain isänsä veitsi aseenaan. Ei tainnut olla sattumaa, että tämä iski samaan aikaan kuin ensimmäiset teini-iän testosteronimyrskyt ;)

Toisena nuoruuteni helmenä tarjoilen aikaa paljon paremmin kestäneen John Christopherin Tripodien aika sarjan. Dystopia ajalta kauan ennen dystopioiden tuloa muotiin. Tripodit olivat tulleet avaruudesta ja alistaneet ihmiset palvelijoikseen sodassa joskus kauan ennen tarinan alkua. Ihmiset olivat yksinkertaisia maanviljelijöitä, joille esi-isiltä säästynyt rannekello oli hightechin huippua. Jokaiseen ihmiseen istutettiin teini-iässä metallinen kappi, jonka kautta tripodit alistivat ihmiset valtaansa hallitsemalla näiden ajatuksia. Eräänä päivänä Willin kotikylään saapuu vaeltaja. Vaeltajiksi kutsutaan niitä joiden kapitus epäonnistuu, mutta tämä vaeltaja vain teeskentelee olevansa kapitettu ja hän kertoo Willille, että kaukana etelässä, Valkoisilla vuorilla, on kapittamattomien ihmisten tukikohta, josta kåsin he suunnittelevat kapinaa Tripodien kukistamiseksi. Will lähtee Henry -serkkunsa kanssa matkalle ja tästä seuraa kolme osaa maailman pelastamista ylivoimaisesta vastustajasta huolimatta. Koska kirjassa annetaan hyvä selitys tekniikan puuttumiselle ja vanhan ajan ihmsten töitä on säilynyt mielivaltaisesti tripodien oikkujen mukaan, ei lukija juuri huomaa kirjan olevan jo vuodelta 1967! Ja maailman pelastaminen ja kapinointi mielivaltaista hallintoa vastaanhan on lähes joka toisen 2000-luvun dystopian peruskauraa. Voin suositella edelleen kaikille dystopioista tykkääville!

 Kolmantena kivikauden klasarina on listallani Ursula Le Guinin Maameri -sarja. Tästä ei fantasiatrilogia juuri enää parane. Ja jättäkää lukeminen kolmeen ekaan osaan. jatko-osat ovat ihan jees, mutta alkuperäinen trilogia on puhdasta timangia! Vuohipaimenen pojasta arkkimaagiksi ja lohikäärmeiden herraksi ja mahtavimmaksi maagiksi joka on Maameren kamaralla kuunaan astellut ja sopivasti arvoituksellisia hetkiä ja paikkoja joihin viitataan ohimennen ja puolihuolimattomasti, mutta jotka saavat mielikuvituksen liikkeelle. Jos olet nähnyt tämän minisarja- tai elokuvaversion, niin unohda ne, koska ne eivät pääse edes lähelle kirjojen lumousta.