tiistai 20. syyskuuta 2016

Kirjailijavieraana Laura Alinen

Syyskuussa Iitin kirjastossa kävi vieraana 24-vuotias esikoiskirjailija Laura Alinen. Pitkään kirjailijan urasta haaveilleen ja 13-vuotiaasta asti tarinoita kirjoittaneen Alisen esikoisteos on Scarabe Kustannuksen julkaisema kauhuromaani Demoni sisälläni (2016).

Kirja sai innoituksensa kirjailijan omista toistuvista painajaisista. Unissa esiintyi olentoja, jotka eivät olleet aaveita tai kuolleita mutta eivät eläviäkään. Kirjassa nämä kuoleman sieluiksi nimetyt hahmot ovat keskeisessä roolissa. Ihminen muuttuu kuoleman sieluksi kuoltuaan väkivaltaisesti ja kiinnittäytyy sitten seuraamaan ihmistä, joka on tappanut. Kuolema sielujen olemassaoloa ohjaavat tarkat säännöt, joiden määrittelystä Alinen aloitti kirjan kirjoittamisen.

Demoni sisälläni käsittelee saman pienen paikkakunnan tapahtumia 1800-luvulta suunnilleen tähän päivään. Kuoleman sieluja on kaikkialla maailmassa, mutta jostain syystä verinen väkivallan ja koston kierre keskittyy erityisesti tälle yhdelle paikkakunnalle. Kirjassa on runsaasti henkilöitä, joiden kohtalot kytkeytyvät eri tavoin toisiinsa. Henkilöhahmoja yhdistää se, että he ovat äkkipikaisia ja turvautuvat helposti väkivaltaan. Alinen on halunnut kirjoittaa myös sellaisten tahojen äänellä, jotka eivät muuten saa ääntään kuuluviin.

Alinen kiintyi kirjan henkilöhahmoihin niin, että haluaa kirjoittaa romaanille toisenkin osan saadakseen selville, mitä heille tapahtuu. Myös uudet aluevaltaukset, monet lajityypit ja eri-ikäisille kirjoittaminen kiinnostavat – kenties runoutta lukuun ottamatta.

Iittiläislähtöinen Laura Alinen asuu ja opiskelee luokanopettajaksi Joensuussa. Lukijana hän vaativa, mukaansa tempaava juoni ja mielenkiintoiset henkilöhahmot ovat tärkeitä.


Demoni sisälläni Kyyti-kirjastoissa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti