perjantai 21. lokakuuta 2016

Nuorten verkkolukupiiri viisi vuotta!


Lukupiirimme täytti jo kesällä vuosia, mutta päätimme juhlistaa merkkipäivää vasta nyt syksyllä. Salla perusti verkkolukupiirin Kouvolassa kesällä 2011. Perinteiseen live-lukupiirissä ei ollut ollut paljon osallistujia, joten Salla päätti kokeilla jotakin uutta ja perustaa lukupiirin nettiin, jossa nuoret tunnetusti viettävät aikaa. Kuukaudenkirjojen lisäksi blogissa on keskusteltu kirjoista muutenkin ja sivuttu samalla kirjastotyötä. Vuosien varrella lukupiiristä on tullut Kyyti-kirjastojen yhteinen ja uusia kirjoittajia on tullut ja mennyt. Keskustelu ei ole aina kovin vilkasta, mutta tiedämme että teitä lukijoita on :)

Olemme lukeneet tähän päivään mennessä 48 kuukaudenkirjaa. Ensi silmäyksellä ja joskus syksyn uutuskirjoja valitessa tuntuu siltä, että nuortenkirjahyllyssä ei ole muuta kuin realistista teiniangstia tai dystopiaa. Tämän blogin ansiosta olen huomannut, että on siellä muutakin. Lukupiirissä olen lukenut kirjoja, joista en ollut kuullutkaan tai joihin en ainakaan muuten olisi tarttunut. Poimimme vuosien varrelta kirjoja, jotka ovat jääneet jostain syystä mieleen.

Ensimmäinen - Suzanne Collins: Nälkäpeli

Totta - Christiane F.: Huumeasema Zoo

Road trip - Wolfgang Herrndorf: Ladaromaani

Paksuin - Walter Moers: Uinuvien kirjojen kaupunki

Novellikokoelma - Terhi Rannela: Yhden promillen juttuja

Klassikko - Louis Sachar: Paahde

Trilogia - Annukka Salama: Faunoidit-sarja

Paljon lukeneille - Jessica Schiefauer: Pojat

Lue ennen elokuvaa - Salla Simukka: Punainen kuin veri

Ajatuksia herättävä - Janne Teller: Samantekevää tai Yhtään


Entä mikä on ollut se paras kirja? Sen saatte te lukijat päättää. Osallistu kilpailuun ja äänestä parasta kuukaudenkirjaa! Tästä äänestykseen.

Ei kommentteja: