keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Keväällä luettua

Omasta näkökulmastani tämä kirjakevät on ollut melko vaisu, ja monet uutuudetkin ovat olleet lähinnä sarjojen uusia osia. Sen vuoksi tuntuikin aluksi suurelta haasteelta, kun eräs opettaja pyysi meitä vinkkaamaan kirjoja fantasia-, ja jännitysgenren ulkopuolelta. Nuo genret oli nimittäin jo läpikäyty, ja nyt oli aika lukea jotakin muuta. Pienen pohdinnan jälkeen huomasimme kuitenkin, ettei tilanne ollut lainkaan niin huono kuin ensi alkuun kuvittelimme. Muutama poiminta on tosin tehty aikuisten puolelta, mutta se on mielestäni yksinomaan positiivista.

Saimmekin aikaiseksi seuraavanlaisen vinkkauslistan "uusista nuortenkirjoista":



Mitkä teidän mielestänne ovat olleet tämän kevään mieleenpainuvimmat lukukokemukset? Omia nuortenkirjasuosikkejani olen tainnut täällä blogissa jo mainostellakin, mutta once more with feeling:

  • Minä, Zlatan Ibrahimovic: Erittäin koukuttava, tunteita herättävä, raivostuttava ja innostava kirja. Lukeakseen ei tarvitse tietää miehestä tai jalkapallosta mitään, addiktoiva silti.
  • Ready Player One: Kun rakastat pelaamista, populaarikulttuuria ja suuria seikkailuja.
  • Yhden promillen juttuja: Alkoholistakin voi kirjoittaa raikkaasti, todentuntuisesti, herättävästi ja saarnaamatta. Lue jos et usko.
  • Barrikadikesä: Yhteiskunnallinen nuortenkirja? Se oikeasti voi olla hauska ja hyvä.

p.s. Zlatan oli minulle ennen kirjan lukemista täysin tuntematon hahmo, mutta pakkohan se oli heti lukukokemuksen jälkeen mennä googlaamaan miltä ne huippumaalit nyt oikein näyttivät:)

p.p.s. Joko luitte Salla Simukan palon hehkutetun kirjan Punainen kuin veri? Kirjan käännösoikeuksiahan on myyty jo hurjan laajalti, mutta täytyy tunnustaa että itse pidin kirjassa eniten vanhan kotikaupunkini Tampereen elävästä kuvauksesta. Ennustan kuitenkin, että Simukan kirja aloittaa nuorille suunnattujen dekkarien trendin, nyt fantasian ja dystopioiden pikkuhiljaa haipuessa taustalle.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti