torstai 6. maaliskuuta 2014

Maaliskuun kirja: Pakopaikka


Helmikuussa julkistettu "ehdota maaliskuun kirjaa" ei tuottanut ehdotuksia, joten valitsimme maaliskuun kuukaudenkirjaksi Harlan Cobenin Pakopaikka-jännärin. Harlan Coben on kirjoittanut paljon aikuisten trillereitä ja nyt häneltä on ilmestynyt kaksi nuorille suunnattua jännityskirjaa: Pakopaikka vuonna 2012 ja Täpärällä 2014. Täpärällä on jatkoa Pakopaikalle.

Mickey Bolitair on teini-ikäinen nuori, jonka isä menehtyi vast'ikään ja äiti on vieroitushoidossa. Mickey muuttaa uudelle paikkakunnalle Myron-setänsä luokse. Mickeyn tuore tyttöystävä Ashley katoaa ilman selityksiä. Mickey alkaa etsiä häntä, mutta etsintä ei tuota tuloksia, vain yllätyksiä toisensa perään. Kuka Ashley oikeasti on ja miksi hän katosi? Samanaikaisesti lähellä asuva Kumma nainen kertoo Mickeylle, ettei hänen isänsä olekaan kuollut. Jos isä ei ole kuollut, niin missä hän sitten on ja miksi kuolema lavastettiin? Mickeyn apuna vastausten etsinnässä on goottimaisesti pukeutuva Emma ja nörtti Lusikka.


Tuttuun tapaan palaamme kuukaudenkirjaan kuun lopulla, mutta jo nyt voit kertoa mielipiteesi kirjasta. Lukemisen alkuun pääset lukemalla lukunäytteen kirjasta Wsoyn sivulta.

3 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Tälle keväälle sarjalle ilmestyi jatkoa. Täpärällä on suora jatko-osa Pakopaikalle ja se jatkaa siitä mihin edellinen osa jäi. Tällä kertaa Mickey joutuu yllättäen poliisikuulusteluihin, kun hänen ystäväänsä Rachelia on ammuttu päähän ja Rachelin äiti on surmattu. Ja vain muutamia hetkiä sen jälkeen kun Mickey on soittanut Rachelille. Yhdessä Emman ja Lusikan kanssa Mickey alkaa selvitellä tapausta.

    Kakkososassa on vauhtia ja vaarallisia tilanteita samaan, hengästyttävään tahtiin kuin ykkösosassakin. Mukaan mahtuu teini-ihastuksia ja salaseuroja ja jopa toisen maailmansodan natsirikollinen on tärkeässä osassa. Koska tämä tarina on tosiaan suoraa jatkoa ykkösosalle, jätän huippukohdat hämärän peittoon, jotten tule vahingossa spoilanneeksi lukukokemusta. Sen vain sanon, että ainakin minä odotan kolmososaa jo silmät kiiluen odotuksesta.

    edit: Poistin pari mahdollista spoileria ja ja korjasin okeinkirjoitusta.

    VastaaPoista
  3. Luin Pakopaikan ja pidin kovasti. Meno muuttui loppua kohden yhä jännittävämmäksi ja arvoituksellisemmaksi. Ykkösosassa moni arvoitus jäi vielä ilman vastausta, joten pakkohan tuo toinen osakin on jossain vaiheessa lukea.

    VastaaPoista